Aihearkisto: Yleinen

Paitatilaus

Verban paitatilaukselle on annettu lisäaikaa huomiseen perjantaihin 24.11. kello 23:59 saakka. Jos et siis ole vielä tilannut niin vielä ehditte mukaan.

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfXtRouBYcjF2I4bTpvRu-Dy0zDySei8K0Y5uhYlWYqpX8-gQ/viewform

Edustajistovaalit tulee

Hyvät verbalaiset,

OYY:n edustajistovaalit lähestyvät ja humanistien ehdokasedustus on tällä hetkellä vähäinen. On siis aika muistuttaa teitä, että viimeiset hetket asettua ehdolle lähestyvät. Ehdolle asettuminen päättyy 17.10.2017 kello 12:00.

OYY:n edustajisto toimii kerrallaan kahden vuoden ajan ja päättää monesta opiskelijoiden asioihin liittyvistä asioista, esimerkiksi jäsenmaksun suuruudesta ja sen käytöstä. Se myös valvoo opiskelijoiden etuja, kuten vaikka tiedekunnan muuttoon liittyviä asioita opiskelijoiden näkökulmasta.
Jos humanistiehdokkaita ei ole, humanistien päätösvalta yliopistoon liittyvissä asioissa jää myös heikoksi. Jos siis koet kiinnostusta lähteä mukaan OYY:n toimintaan hetki on nyt. Edustajisto kokoustaa noin kahdeksan kertaa vuodessa ja kokoukset ovat avoimia kaikille jäsenille.

Ehdokkaaksi asettuminen tapahtuu seuraavasti:
1) Saavu OYY:n toimistolle
2) Täytä ehdokaslipuke 17.10. kello 12 mennessä. Merkitse vaaliliittoon Huvi, eli humanistien vaaliliitto ja vaalirenkaaksi HuKa, eli humanistit ja kasvatustieteilijät.

Te, jotka ette asetu ehdolle: muistakaa äänestää 1.-7.11.2017 välisenä aikana.

Anu Vehkomäki
Tiedotus- ja mediavastaava
Verba ry

Sexcu tulee

Hei!

Verban syysexcu eli sexcu on tulossa 6.-8.10. Kiimingin Reposelällä. Ilmoittautuminen tälle huippuhauskalle reissulle alkaa tämän viikon perjantaina 22.9. klo 12. Mukaan pääsee 30 nopeinta ja innokkainta halukasta. Ilmoittautuminen julkaistaan Verban Facebookissa, nettisivuilla sekä sähköpostissa.

Syksynviilein sexckuterveisin

Joonas Uusitalo
Tapahtumavastaava
Verba ry

Verban liikuntailtapäivä

Hei kaikki!

Tervetuloa mukaan testaamaan Ritaharjun uutta ulkoliikuntapaikkaa tiistaina 12.9. Lähdemme humanistipallolta kello 17.00 pyörillä. Jos haluat matkustaa paikan päälle jollain muulla kuin pyörällä ja tarvitset reittiohjeita, voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen pj@verba.fi.

Paikanpäällä voi tehdä joko omaa treeniä tai osallistua kuntopiiriin. Ulkoliikuntapaikan esittelyvideo Liikkuva Oulu-facesivustolla: https://www.facebook.com/LiikkuvaOulu/videos/741579226034356/

Syysterkuin,

Jaana Raudaskoski

Wappusitsi-ilmo

Ilmoittautumislinkki vappusitseille olkaa hyvä.
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSdVnFKxU-1OU0nWAwyaGOTDUXz98OiJOxD960Tbs3pSLA0G9Q/viewform

NMES tulee taas

National Meeting of English Students, eli tuttavallisemmin NMES, järjestetään tänä vuonna Jyväskylässä 7.-9.4. Mukaan mahtuu Verbalta vain 17 henkilöä. Teema, hinta ja kaikki muu on vielä tässä vaiheessa hämärän peitossa, mutta infoamme teitä asiasta kunhan lisää selviää. 🙂

Infoamme sähköpostin, nettisivun ja Facebookin välityksellä.

 

Verba 45 vuotta

Ilmoittautuminen Verban vuosijuhlille on auki ja se tapahtuu oheisen linkin kautta:

https://goo.gl/forms/b6j2rMbWkvgpqa9H2

Lähetämme vahvistussähköpostit mahdollisimman pian, älkää maksako illalliskorttia (ja sillistä) ennen kuin olette saaneet vahvistusviestin sähköpostitse. HUOMIO! Ylläoleva linkki ei koske kutsuvieraita, kutsuvieraiden ilmoittautumisohjeet löytyvät kutsukortista. Tervetuloa vuosijuhlille!