Tietoa hallintovaaleista

Hei verbalainen!

Tiesitkö, että tänä syksynä juuri Sinulla on todella paljon valtaa? Tässä pieni tietopläjäys ”niistä toisista vaaleista” eli hallintovaaleista.

Hallintovaaleissa valitaan opiskelijaedustajat tiedekuntahallitukseen, joka on tiedekuntamme korkein päättävä elin. Se päättää muun muassa tiedekunnan raha-asioista, suurista linjoista, ja ohjaa tiedekunnan toimintaa.

Käytännössä tiedekuntahallitus linjaa esimerkiksi henkilökunnan palkkaamisesta sekä seuraa ja ohjaa tiedekunnan asioiden tiedottamista niin henkilöstölle kuin opiskelijoillekin. Esimerkiksi englantilaisen ja pohjoismaisen filologian viimeisimmät uusien opettajien ja lehtoreiden palkkaamiset ovat tiedekuntahallituksen linjausten mukaisia.

Tiedekuntahallitukseen valitaan yhteensä neljä opiskelijaedustajaa: kaksi varsinaista jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenten toimikausi on kaksi vuotta.
Näissä vaaleissa äänioikeus on jokaisella läsnä olevaksi ilmoittautuneella ylioppilaskunnan jäsenellä. Lisäksi toisin kuin edustajistovaaleissa, näissä vaaleissa opiskelijalla on äänioikeus vain siinä tiedekunnassa, jossa hänellä on ensisijainen opinto-oikeus – mikäli opiskelet siis germaanista, pohjoismaista tai englantilaista filologiaa, et voi äänestää teekkarikaveriasi talon toisella puolella.

Verbalaisia näissä vaaleissa on ehdolla kaksin kappalein, eli Aino Maaninka (numero 163) ja Kalle Parviainen (168). Yhteensä humanistiseen tiedekuntahallitukseen ehdokkaita on 14.

Äänestä näissä vaaleissa, mikäli oman oppiaineen ja tiedekunnan tulevaisuus kiinnostaa edes hitusen!