Hallo!
Olen Jaakko, neljännen vuoden saksanopiskelija ja germaanisen filologian kopo. Koulutuspoliittisen vastaavan hommia hoidin Verbassa myös ensimmäisenä hallituskautenani vuonna 2014, välissä olin vuoden pestittömänä toimihenkilönä. Kopona hoidan kurssipalautteen keräämisen ja palautepäivien järjestämisen, lisäksi puuhastelen Jaanan ja Ainon kanssa verbaistuki- ja tuutorointitoiminnan parissa.
Toimin lisäksi saksan oppiainetoimikunnassa opiskelijajäsenenä ja jo toista kertaa pienryhmäohjaajana uusille germanisteille. Jos siis saksanopiskeluun liittyen on kysyttävää tai kommentoitavaa (olitpa sitten pää- tai sivuaineopiskelija), kannattaa ehdottomasti olla yhteyksissä!
Kaikki aika ei onneksi mene pelkän germanismin parissa, vaan opiskelen lisäksi sivuaineina ranskaa, taloustieteitä sekä filosofiaa. Vapaa-ajalla taas tykkään katsella piirrettyjä, kuunnella iskelmää ja juoda olutta.