Verban hallitus 2016

Uusien kielten opiskelijoiden yhdistys Verba ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa eilen valittiin hallitus toimikaudelle 2016. Yhdistyksen puheenjohtajana tulee toimimaan Laura Kämäräinen.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Juuso Luomajoki, Joel Juntunen, Jasmin Tikkanen, Asta Lyytinen, Aku Varanka, Jukka Aikio, Veera Asukas, Saara Tikkakoski ja Aino Maaninka.

Hallituksen varajäseniksi valittiin Aino Puhakka, Salla Inget, Lotta Hietalahti, Ilona Maijala, Elina Pallaspuro, Sara Junttila, Jaana Raudaskoski, Janina Ikäheimo ja Juho Näppä.

Lisäksi yhdistyksen kokous päätti hallituksen toiminnan tehostamiseksi, että ensi vuoden hallitus kutsuu tarvittaessa riveihinsä toimihenkilöitä täyttämään tiettyjä tehtäviä; yhtään pestitöntä toimihenkilöä ei siis valittu.

Verban edustajiksi Humanistisen Killan hallitukseen valittiin varsinaiseksi jäseneksi Miika Peitso sekä varajäseneksi Saara Tikkakoski.

Onnittelut kaikille hallitukseen valituille! Hienoa nähdä, että ainejärjestötoiminta kiinnostaa näin monia opiskelijoita. Kasassa on selkeästi motivoitunut porukka, jonka haltuun nykyinen hallitus voi hyvillä mielin jättää yhdistyksen. Uusi hallitus aloittaa toimikautensa tammikuussa järjestäytymiskokouksella.