Aihearkisto: Yleinen

Verban hallituksen kokouskoosteet 17.3. ja 3.4.

Heippa verbalaiset!

Verban hallitus on päättänyt alkaa julkaisemaan kokousten jälkeen lyhyitä kokouskoosteita tärkeimmistä asioista, joita kokouksessa ollaan käsitelty ja päätetty.

Tässä kooste Verban hallituksen kahdesta viimeisimmästä kokouksesta. Molemmat kokoukset on pidetty etäyhteyden kautta Zoom-sovelluksessa, mutta tämä ei ole vaikuttanut juuri kokouksen kulkuun (sihteerin oman internet-yhteyden pienestä takkuilusta huolimatta). Muistakaa että hallituksen kokousten pöytäkirjat ovat avoimia jäsenistölle ja toivomme, että otatte meihin rohkeasti yhteyttä koskien ainejärjestön asioita!

Kooste kokouksista #7 17.3.2020 ja kokouksesta #8 3.4.2020
Kokouksissa käytiin läpi asioita liittyen koronavirustilanteeseen ja puheenjohtaja Latva-Kyyny olikin saanut monia ilmoitusluontoisia asioita eri tahoilta sähköpostitse. Yhteinen konsensus oli, että ajat ovat erikoiset ja sangen haastavat.

Tapahtumia peruttiin yksi toisensa jälkeen, tämä harmitti yhtä jos toistakin hallituksen jäsentä ja sympatia oli suuri tapahtumien järjestäjätahoja kohtaan. Peruuntuneita tapahtumia olivat mm. Germanistipäivät (Oulussa) ja National Meeting of English Students (eli NMES, Tampereella). Osallistumismaksujen sun muiden palauttelu saivat talousvastaava Junttolan kiireiseksi.

Germanistipäivien järjestäjätahot totesivat, että hyvä suunnittelu ja varautuminen on kaiken a ja o, tämä tuli todettua tapahtuman äkillisen peruuntumisen lomassa. Hyvä uutinen kuitenkin on, että tapahtuma voidaan järjestää syksyllä! Prost!

Wappu oli näissä kokouksissa vielä yksi iso kysymysmerkki. Keskustelu kävi kuumana koskien tapahtumien perumista tai mahdollista siirtoa syksylle. Jäimme miettimään asiaa ja odottamaan uutta tietoa koskien hallituksen linjausta tapahtumista ja poikkeustilan kestosta.

Karanteeni-Reema julkaistiin Verban internet-sivuilla, kiitokset tästä reemavastaaville Lukinmaa & Jarva! Wappu-Reema sai uuden nimen wappurientojen ollessa suurilta osin mietinnän alla. Uusi uljan nimi julkaisulle on Kevät-Reema. Julkaisu saapunee luettavaksi toukokuun puolella.

Hallituksen kopoilla (koulutuspoliittinen vastaava) ja sopolla (sosiaalipoliittinen vastaava) oli suunnitteilla kevääksi mm. info-möte ruotsin kielen opiskelijoille, mutta tämäkin tapahtuma siirretään tulevaisuuteen vallitsevan koronatilanteen takia. Myös suunniteltu yhteistyö Pohjola-Nordenin kanssa on jäässä tällä hetkellä, mutta tulevaisuudessa yhteistyö toivottavasti toteutuu.

Kevätkokous jouduttiin valitettavasti myös siirtämään koronatilanteen takia myöhemmälle ajalle.

Jottei tämä kooste loppuisi sanoihin ”koronatilanteen takia”, todettakoon kuitenkin, että hallitus pyrkii pysymään yhteydessä opiskelijoihin ja kannustaa opiskelijoita pysymään yhteydessä toisiinsa Verban lukuisten somekanavien kautta. Esimerkiksi ”zoom-kahvittelut”, eli Zoom-sovelluksen kautta tapahtuvat kahvittelut ovat saaneet sekä hallituslaisia että rivijäseniä kokoontumaan yhteen poikkeustilanteesta huolimatta.

Ja jottei kooste loppuisi sanoihin ”poikkeustilanteesta huolimatta”, ilmoitettakoon, että Verban haalarimerkkikilpailun voitti nerokas Otterly wasted-merkki ja toiselle sijalle pääsi hupaisa Kandinaatti-merkki! Molempia merkkejä voitte odottaa myytäväksi lähitulevaisuudessa! Uutta paitatilausta oli suunniteltu keväälle, mutta tämä siirretään syksylle, silloin saa taas tilailla uutta verbaista vermettä.

Sihteeri Kurikkala ja muu hallitus toivottavat tsemppiä kaikille opiskeluhommien ja arkielämän parissa! Pestään käsiä ja pidetään yhteyttä läheisiin, kyllä tästä selvitään.

Uusi hallitus on järjestäytynyt!

Moikkamoi ja mahtavaa alkanutta vuotta!

Vuoden 2020 hallitus on nyt järjestäytynyt ja uuden hallituksen pestit jakautuivat seuraavasti:

Jonna Latva-Kyyny, puheenjohtaja
Lotta Kauppi, varapuheenjohtaja, fuksimamma ja mediavastaava
Sanni Junttola, talous- ja haalarimerkkivastaava
Jonna Kurikkala, sihteeri
Jere Laitinen, sopo ja enkun kopo
Wilma Pohjonen, saksan kopo
Teemu Tuomisto, fuksivastaava
Jenni Kurtti, fuksivastaava ja kulttuurivastaava
Arsi Paananen, tapahtumavastaava ja kulttuurivastaava
Emilia Viitasalo, tapahtumavastaava
Emma Keränen, tapahtumavastaava
Visa Lukinmaa, Reema- ja kiltisvastaava
Saga Jarva, Reema- ja kiltisvastaava
Emilia Laukkanen, tiedottaja, mediavastaava, GDPR- ja jäsenrekisterivastaava

Toimihenkilöt:
Stina Huhtela, suhdevastaava ja alumnivastaava
Olli Räsänen, liikuntavastaava
Hanna-Maija Nikula, ruotsin kopo

Pssst! Tässä vielä vähän tietoa tulevista bileistä. Ensi keskiviikkona 22.1. järjestetään Millenium-bileet Kaarlessa Blankon ja Atlaksen kanssa. Tulkaahan mestoille! Tammikuun bileet eivät suinkaan tähän lopu, sillä perinteiset Viherbileet järkätään keskiviikkona 29.1. Teekkaritalolla Sigman ja Syntaksiksen kanssa!

Mukavaa vuoden alkua ja tsemppiä opintoihin!

New University Lecturers of English Philology

Hi everyone! The faculty’s appointments committee has decided to appoint the following persons as the new university lecturers of English Philology.

Language Learning and Teaching: Lydia Kokkola

Literature and Culture: Jarkko Toikkanen

Linguistics and Discourse: Tiina Räisänen

The selected applicants have all accepted the positions and will start working in English Philology full time at the beginning of August. And once again, thank you for those present in the demonstration lessons! If you have any questions or comments, please contact me.

Best regards
Jonna Kurikkala
jonna.kurikkala@student.oulu.fi

Verba ry:n kevätkokous 2019

Verba ry järjestää sääntömääräisen kevätkokouksen Telluksen Frost Clubissa keskiviikkona 20.3.2019 kello 16.15. Jos haluatte aloitteen käsiteltäväksi kokouksessa, lähettäkää se osoitteeseen hallitus@verba.fi tiistaina 19.3.2019 kello 16.00 mennessä.

Tästä linkistä näette kokouksen työjärjestyken ja virallisen kutsun.

Lämpimästi tervetuloa!

Verban vaatetilaus 2019

Hei ihanat kanssaverbalaiset!

Oletko kaivannut vapuksi jotain päällepantavaa haalareiden kanssa? Oletko aina halunnut pukeutua päästä varpaisiin vain ja ainoastaan pelkkään Verbaan? Nyt siihen on mahdollisuus, sillä tilaamme jälleen Verban logolla varustettuja vaatteita!

Tilauslomake sulkeutuu perjantaina 22.3.2019 kello 23:59 ja sen jälkeen tilaus on sitova. Tilaamme mustia, vaaleanharmaita, tummanharmaita ja sinisiä t-paitoja miesten ja naisten malleissa sekä unisex college-paitoja samoissa väreissä. Tarkka hinta varmistuu vasta, kun tiedetään montako kappaletta tilaamme kutakin tuotetta, mutta college-paitojen hinta tulee olemaan maksimissaan noin 36 euroa ja T-paitojen noin 21 euroa. Paitoihin painetaan Verban uudenlainen logo valkoisella paidan etupuolelle. Paitoja on tilattava vähintään 50 kappaletta, jotta tilausta saadaan tehtyä, joten Verban hallitus pidättää oikeudet mahdollisiin muutoksiin.

Linkki tilauslomakkeeseen: https://goo.gl/forms/gXxNGQ8P2WJU4egC3

Keväisin terveisin
Verban hallitus

Kooste kokouksista 2,3 ja 4

Heipähei!

Näin helmikuun alussa on hyvä palata ajassakin hieman taaksepäin ja miettiä, mitä kaikkea se Verba onkaan touhunnut näin vuoden alussa ja mitä kaikkea hullunkurisen hauskaa on tuloillaan.

Tammikuussa fuksiemme pitkän pitkä odotus päättyi, kun he pääsivät pukemaan haalarinsa päälle ja ompelemaan haalarimerkkejä uusiin haalareihin. Verba järjesti 28.1. Marttakerhoillan, jossa Verban fuksit pääsivät ompelemaan merkkejä hyvässä hengessä hyviä pikkupurtavia nauttien. Fuksit saivat pukea haalarinsa päälle ensimmäistä kertaa bileisiin 30.1., kun Teekkaritalolla koittivat Viherbileet, jossa he myös vannoivat haalarivalan. Kaikin puolin Viherbileet onnistuivat paremmin kuin hyvin ja palaute bileiden jälkeen on ollut positiivista.

Bileistä puheenollen, kolkuttelee myös Bad Valentines jo ovella. Bad Valentines on suunniteltu yhdessä Verban, Suman, Kultun ja Tiiman kanssa ja paikkana toimii Kaarle ystävänpäiväaattona 13.2. Ennakkolippuja myydään 2€ hintaan vihreillä naulakoilla 11.2.-13.2. klo 10-14. Ovelta liput maksavat 3€.

Muita Kulttuuritapahtumia on myös mietitty, kuten Speksireissua maaliskuussa teemalla Harri taikamaailmassa sekä teatterireissua Oulun Kaupunginteatteriin katsomaan esitys Rakastunut Shakespeare. Tätä on suunniteltu päivälle 22.2.

Verbaistukikin pärähtää jälleen käyntiin auskultointi-infolla 13.2. jolloin pääsemme kuulemaan auskultoinnin saloista. Info on hyödyllinen varsinkin niille, joilla opetusharjoittelu häämöttää edessäpäin. Infossa pääset kuulemaan viime kevään auskut, jotka jakavat viisautensa nuoremmille.

Verba on myös hoitamassa paitatilausta. Paidat ovat college- ja t-paitoja Verban modifioidulla logolla. Tämän lisäksi Reemaa ollaan kirjoittamassa hurjaa vauhtia ja aiheitakin on jo, mutta mukaan mahtuu vielä paljon kiinnostavia juttuja. Jos sinulla on aihe, jonka tahtoisit Reemaan niin ota rohkeasti yhteyttä Reema-vastaaviimme.

Oikein hyvää tulevaa kevättä kaikille kanssaverbalaisille!

Verban valta on vaihtunut!

Heipä hei ja hyvää alkanutta vuotta kaikille verbalaisille!
Uuden vuoden johdosta aloiteltiin uusi hallituskausi uudella hallituksella. Hallituspestit jakaantuivat seuraavanlaisesti:

Roosa Posti – Varapuheenjohtaja, mediavastaava, fuksimamma
Annika Alajarva – Talousvastaava, haalarimerkkivastaava
Teemu Tuomisto – Sihteeri, tiedottaja
Ville Nättinen – Tietosuojavastaava, mediavastaava, tiedottaja
Matias Ruonala – Fuksivastaava
Lotta Kauppi – Fuksivastaava
Sara Latvala – Fuksivastaava
Vesa Putkonen – Tapahtumavastaava, Humanistisen killan edustaja
Jonna Latva-Kyyny – Tapahtumavastaava
Harri Rauhala – Tapahtumavastaava
Emilia Laukkanen – Tapahtumavastaava
Ville Kaikkonen – Tapahtumavastaava
Anniina Räsänen – Kulttuurivastaava, sosiaalipoliittinen vastaava
Jere Laitinen – Englannin koulutuspoliittinen vastaava
Otto Partio – Liikuntavastaava
Sara Junttila – Reemavastaava, Humanistisen killan varajäsen, kiltahuonevastaava
Joonas Uusitalo – Reemavastaava

Varsinaisten jäsenten lisäksi hallitukseen valittiin seuraavat toimihenkilöt:

Kiia Palo – Ruotsin koulutuspoliittinen vastaava
Ilona Maijala – Alumnivastaava
Joni Jäntti – Reemavastaava

Vielä etsitään saksan koulutuspoliittista vastaavaa sekä kansainvälisyysvastaavaa, joten jos kiinnostuit näistä pesteistä ota yhteyttä Verban hallituksen puheenjohtajaan, Stina Huhtelaan.

Asiaa tuli myös uusista bileistä. Viherbileet koittavat 30.1.2019, joissa myös fuksit saavat tuliterät haalarinsa käyttöön. Hinta ja nouto ilmoitetaan myöhemmin! 13.1. Verba järjestää myös kyykkäinfon, pysykää kuulolla.

Vielä kerran onnea ja menestystä uuten vuoteen ja uusille kursseille.

Kooste hallituksen kokouksista 15, 16, 17

Tervehdykset tiedotuksesta!

Verban hallitus on kokoontunut jo useamman kerran ja olemme innolla suunnitelleet loppusyksyn tapahtumia ja hoitaneet muutamia järjestöllisiä asioita.

Jonna Kurikkala on kutsuttu toimittamaan Englannin koulutuspoliittisen vastaavan tehtävää Sanni Junttolan lähdettyä suorittamaan vaihtoa. Englannin oppiaineisiin liittyvissä ongelmissa voitte siis olla yhteydessä Jonnaan (jonna.kurikkala@student.oulu.fi).

Verba järjesti varsin onnistuneet Olympialaiset Atlaksen kanssa, vaikka sää ei hellinytkään. Olympialaisia lähdetään toteuttamaan myös tulevina vuosina Liikuntavastaavan toimesta! Lisäksi ne pyritään järjestämään aikaisemmin ennen syyssateita.

Myös The Irish Festival of Oulu oli loistava kohde osallistua ja toteuttanemme senkin ensi vuonna.

Verban hallitus on ryhtynyt työskentelemään ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion parissa. Mikäli sinulla on loistavia ideoita jo nyt niin niitä voi lähettää hallituksen sähköpostilistalle (verba-hallitus@lists.oulu.fi). Toimintasuunnitelma hyväksytään Verban hallituksen syyskokouksessa ennen pikkujoulujuhlaa.

Toteutamme viime vuodelta tutun paitatilauksen, mikäli saamme tarpeeksi osallistujia sitä varten. Mitä enemmän osallistujia sitä halvemmat paidat. Kokoluokka on sama kuin yliopiston omilla logoilla tehdyt paidat. Palaute on tässä otettu huomioon ja collegepaidat on päätetty ottaa valikoimaan.

Verban järjestölehden Reeman sisältö on työn alla! Mikäli sinulla on loistavia juttuideoita, harrastusraportteja, vaihtokertomuksia, valituksia, tuhinoita, runoja tai muuta kivaa niin ota yhteyttäJanina Ikäheimoon (janina.ikaheimo@gmail.com).

Tulevia tapahtumia:

MIKÄ: Kielten elokuvapäivät 30.10., 6.11. ja 13.11. kello 17 eteenpäin.

https://www.facebook.com/events/567671820328228/

Tule Verbaporukalla yhdessä katsomaan kivaa leffaa eri päivinä.

30.10.    Ruotsi: En man som heter Ove

6.11.      Englanti: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

13.11.    Saksa: Fack Ju Göhte

MIKÄ: Horror Halloween -bileet 31.10.

https://www.facebook.com/events/541701016275735/

Tule yhdessä pukeutumaan parhaimmaksi kauhuelokuvahahmoksi tai muuksi yhtä loisteliaaksi kauhuteemaiseksi. Paras teemapuku palkitaan!

MIKÄ: Verban omat sitsit!!! -sitsit 8.11.

https://www.facebook.com/events/356209785123378/

Hinta: 15€ (alkoholiton)/17 €

Verba järjestää kerrankin omalla porukalla sitsit! Tarkoitus on päästää erityisesti fuksit ja vanhemmat opiskelijat, jotka eivät ole aiemmin päässeet sitsaamaan osallistumaan sitsikulttuuriin.

Tule siis mukaan laulamaan lauluja eri kielillä ja nauttimaan muusta vihreästä seurasta.

Fuksien ilmoittautuminen alkaa kello 12 perjantaina 19.10. Vanhemmat tieteenharjoittajat pääsevät ilmoittautumaan maanantaina kello 12 alkaen.

MIKÄ: Pikkujoulusitsit 21.11. Mukavan ja Blankon kanssa

Sitten kun olette käyneet Verban omilla sitseillä ja huumaantuneet sitsikulttuurista tai et ole päässyt sitsaamaan ja mieli tekisi niin tässä sinulle mahdollisuus! Lisätietoa seuraa myöhemmin!

MIKÄ: Syyskokous ja pikkujoulut 29.11. Teekkaritalolla

Verban syyskokous on tulossa marraskuun lopussa. Kokouksessa hyväksytään talousarvio ja toimintasuunnitelma ensi vuodelle, sekä valitaan Verban uusi puheenjohtaja ja hallitus hänen johdettavakseen. Mikäli sinua kiinnostaa vaikuttaa Verban toimintaan niin tervetuloa mukaan. Haluatko kenties toimittaa Verban ainejärjestölehteä Reemaa? Ehkä sinua kiinnostaa hallintotyön harjoittelu? Ehkä haluat järjestää tapahtumia Verban jäsenistölle tai ajaa heidän asioitaan tiedekunnan suuntaan? Ilmaise siis kokouksessa mielenkiintosi!

Syyskokouksen jälkeen järjestetään pikkujoulut ja pienellä pääsymaksulla voit liittyä syömään joulupuuroa, kuuntelemaan loistavia musiikkiesityksiä ja laulamaan mitä kauneimpia joululauluja. Saatat päästä myös tapaamaan joulupukin.

Verba etsii Abipäiville (7.-8.11.) esittelijöitä!

On se aika vuodesta kun abipäivät saapuvat kohta yliopistolle! Verba auttaa ruotsin kieltä, germaanista filologiaa ja englantilaista filologiaa etsimään esittelijöitä Abipäivien ständeille parin päivän ajalle. Esittelyistä on mahdollista saada opintopiste tutkintoa täyttämään. Tilaisuudesta on voi myös saada todistuksen CV:tä varten.

Jos opiskelet jotain näistä kielistä, ja olet kiinnostunut markkinoimaan yliopistoa sekä omia oppiaineitasi, niin ota yhteyttä seuraaviin henkilöihin:

Ruotsin kieli: Anne Saarijärvi (anne.saarijarvi@oulu.fi)

Englantilainen filologia: Jonna Kurikkala (jonna.kurikkala@student.oulu.fi)

Germaaninen filologia: Ida Jantunen (ida.jantunen@student.oulu.fi)